Miten ehkäistä koiran katoaminen

Miten ehkäistä koiran katoaminen

Miten ehkäistä koiran karkaaminen?

Tyypillisin koirakarkulainen on hoitoon viety paimenkoira, joka on irti pihalla ja pelästyy jotain. Tyypillisimpiä karkaajia ovat sheltit ja colliet. Toinen tavallinen tapaus on iltapissalle päästetyt koirat. Omistaja kertoo, etteivät heidän koiransa ole koskaan lähteneet minnekään pihasta. Kun he laskivat koiransa pihaan iltapissalle, niin yhtäkkiä kaikki ryntäsivät riistan perään. Muut koirat palasivat kotiin, mutta se nuorimmainen jäi sinne metsään.

Älä pidä hoitokoiraa irti

Paimenkoirat ovat herkkiä sekä pelästymään että pahoittamaan mielensä. Siksi ne karkaavat helposti. Jos otat koiran hoitoon, älä päästä sitä irti muualla kuin aidatulla alueella. Jos viet koirasi hoitoon, sano riittävän painokkaasti, ettei koiraasi saa päästää irti.

Esimerkkinä olkoon collien pentu, joka oli viety hoitoon Espoossa. Pentu pelästyi pihassa jotain ja syöksyi kauhuissaan metsään. Omistajat ajoivat Lapista takaisin pentua etsimään. He kävelivät lähimetsää ristiin rastiin kaksi päivää ja huutelivat koiraansa – tuloksetta. He olivat sitä mieltä, että koira ei voi olla lähimetsässä. Olisihan se tullut heidän luokseen, kun he kutsuivat sitä, he ajattelivat. Usein kadonnut koira on kuitenkin niin keskittynyt selviytymiseen, että se muuttuu kuuroksi. Pillin äänen koira saattaa kuulla mutta ei omistajansa ääntä.

Etsijäkoirien jäljityksen perusteella metsään laitettiin kolmeen eri paikkaan huopa, jossa oli omistajan haju ja ruokaa. Kun omistajat tulivat aamulla tarkastamaan nämä paikat ja katsomaan, onko ruoat syöty, collien pentu odotti sen näköisenä, että ”Kiva, kun vihdoin tulitte hakemaan minut”. Pentu oli noin 100 metrin päässä talon pihasta.

Jätä koiralle tuttu haju

Jos huomaat lenkillä, että koirasi on kadonnut, jätä katoamispaikalle oma hajusi: lippis, hanskat, huivi, mitä vain satut keksimään. Jos koirasi pelästyy, älä juokse sen perään. Silloin koirasi pelästyy vain entistä enemmän. Jos sinulla on tapana polttaa tupakkaa, istu alas ja sytytä tupakka. Koirasi haistaa sen ja palaa todennäköisesti luoksesi.

Jos koira on pelästynyt pahasti, se ei uskalla palata takaisin vaarallisena pitämäänsä paikkaan. Tällöin on hyvä jättää omaa hajua 4 ilmansuuntaan katoamispaikalta. Voit etsiä koiraasi ja kutsua sitä. Muista kuitenkin, että pelästyneet koirat muuttuvat usein kuuroiksi. Jos olet itse aivan paniikissa, koirasi ei välttämättä uskalla tulla luoksesi. Yritä siis rauhoittua, vaikka se onkin vaikeaa. Jos sinulla on koirapilli, vihellä siihen. Jos näet koirasi, istu alas ja houkuttele sitä luoksesi tekemällä koirasi uteliaaksi esimerkiksi kaapimalla maata vieressäsi ja katsomalla poispäin koirastasi tai leikkimällä koirasi lelulla. Voit myös heitellä namipaloja koirallesi.

Mikäli koiraa ei kuulu, soita jollekin ystävällesi tai perheenjäsenellesi ja pyydä häntä tuomaan sinulle kertakäyttögrilli tai retkikeitin ja makkaraa. Kertakäyttögrillejä saa ostaa hyvin varustetuilta huoltoasemilta ja kaupoista. Pyydä myös katsomaan puhelinluettelosta tai Internetistä (esim. www.karkurit.fi) oman kuntasi löytöeläinten vastaanottopaikan (Löytökoirat, Kirkkonummi p. 040-772 6552) ja poliisin puhelinnumerot. Istukaa rauhassa grillaamaan makkaraa tai jotain muuta hyväntuoksuista ja soittakaa löytöeläinten vastaanottoon sekä poliisille ja ilmoittakaa koiranne kadonneeksi. On todennäköistä, että koirasi palaa luoksesi, kun se haistaa grillaamasi makkaran. Jos lähdet itse autolla hakemaan grilliä, makkaraa tms. on vaarana, että koirasi seuraa autosi jälkiä ja jää auton alle. Pysy siis mahdollisimman kauan metsässä. Jos koira ei kuitenkaan palaa luoksesi, jätä metsään tuttu haju ja ruokaa. Palaa aamulla katsomaan, odottaako koirasi sinua tai ovatko ruoat kadonneet. Muista ilmoitella tehokkaasti kadonneesta koirasta.

Sido koirasi aina kunnolla

Ruotsista Suomeen lomalle tullut kultaisennoutajan omistaja sitoi koiransa aurinkotuoliin. Valtava tuulenpuuska kaatoi tuolin, jolloin koira pelästyi kovaa räminää ja säntäsi karkuun. Kuristuspanta kiristyi ja koira todennäköisesti tunsi valtavaa kipua kurkussaan ja kuuli kovaa räminää tuolin rämistessä sen perässä. Omistaja huusi koiralleen yrittäen pysäyttää sen – onnistumatta kuitenkaan. Kultainennoutaja tunsi kiristyksen kurkussaan, kuuli räminää, omistajansa äänen, luoksekutsun ja nimensä. Se todennäköisesti yhdisti nämä kaikki tuntemukset toisiinsa, minkä jälkeen se pelkäsi ihmisiä ja onnistui piilottelemaan kokonaisen kuukauden Kirkkonummen metsissä. Koira saatiin takaisin etsijäkoiran, juoksuaikaisen nartun ja kärsivällisen houkuttelun avulla.

Bulmastiffin pentu sidottiin kotipihallaan ränniin. Koira näki jotain mielenkiintoista ja ryntäsi eteenpäin, jolloin ränni irtosi seinästä ja seurasi pennun mukana. Pentu yritti harhauttaa hihnaansa tarttunutta ränniä, ja onnistuikin siinä lopulta. Rännin irrottua pentu syöksyi paniikissa metsään. Se ei uskaltanut palata vaaralliseen pihaan, vaan juoksi metsään lempipaikkaansa turvaan, josta emäntä sen sitten löysikin.

Koira voi pelästyä myös ulkoiluttajalta maahan pudonnutta flexiä ja juosta paniikissa sitä karkuun. Esimerkiksi juuri uuteen kotiin sijoitettu schapendoes pelästyi maahan pudonnutta flexiä, joka piti kovaa ääntä ja löi koiraa takatassuihin. Koira juoksi paniikissa hautausmaalle ja tarttui flexinarusta kiinni pensaikkoon. Seuraavana aamuna eläinrakas mummu saapui onneksi tuomaan kukkia miesvainajansa haudalle ja löysi sateessa kastuneen koiran. Mummu vei märän koiran kotiinsa lämpimään ja soitti pannasta löytyneeseen puhelinnumeroon, jolloin koiran omistaja löytyi. Tämän seikkailun jälkeen omistaja osti koiralle nahkahihnan ja heitti flexin roskiin.

Aitaa pihasi kunnolla

Jos pihaa ei ole aidattu, koira saattaa kadota pelästyttyään, saatuaan itse oven auki, lähdettyään riistan perään tai muuten vain seikkailemaan. Iltaisin riista tulee lähelle asutusta, jolloin koirien karkaamisen todennäköisyys on suuri. Koira saattaa myös karata pihasta puolustamaan reviiriään, jolloin joku pienempi koira saattaa pelästyä ja puolestaan karata. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä tällaisista karkaamisista.

Siivikkalassa leonbergin pentu pelästyi pihaan tullutta suurta vierasta leonberginkoiraa ja juoksi pelästyneenä karkuun. Etsijäkoiran ja ilmoittelun ansioista koira löydettiin. Sheltti käsitti karkauspäivän väärin ja lähti seikkailemaan pihastaan. Perheen muut koirat olivat avanneet sille oven. Ystävällinen rouva sai koiran houkuteltua luokseen ja ilmoitti kadonneesta löytöeläinten vastaanottoon ja poliisille. Eräs toinen sheltti karkasi pihalta aidanraosta, eikä sitä koskaan löydetty, kuten ei löydetty aidan raosta karannutta cavalierkingcharlesinspanieliakaan. Sairas hovawart karkasi pihalta aidanraosta Emäsalossa. Etsijäkoiran ja tehokkaan ilmoittelun ansioista koira löydettiin ajoissa ja saatiin eläinlääkäriin.

Kolme belgianpaimenkoiraa karkasi pihalta peurojen perään Vihdissä. Koirat eivät omistajan mukaan koskaan olleet menneet pihalta minnekään, mutta iltapissalla ollessaan ne kaikki ryntäsivät peuran perään. Nuorimmainen jäi metsään. On tyypillistä, että lauman nuorin koira seuraa muita koiria, eikä opi itse jäljittämään. Belgianpaimenkoira seikkaili Porintiellä, josta ihmiset houkuttelivat sen luokseen ja saivat kiinni. Onneksi omistajat olivat ilmoitelleet riittävästi koirastaan, joten he saivat nopeasti tiedon löytyneestä koirastaan. Koiran löytäjät nimittäin hieman pelkäsivät vilkasta koiraa. He kertoivat, että jos omistajaa ei pian olisi löytynyt, he olisivat päästäneet koiran taas irralleen.

Kaksi tanskandoggia lähti pihasta puolustamaan reviiriään. Sekarotuinen koira pelästyi reviiriään puolustavia suuria koiria, veti päänsä pannasta läpi ja katosi metsään. Se oli onneksi niin fiksu, että juoksi metsän kautta perheen autolle.

Anna koirasi seurata hajuja

Jos koirasi osaa käyttää nenäänsä, on todennäköistä, että se osaa karattuaan palata kotiin. Harrasta siis koiraetsintää, hakua, jäljestystä, verijälkeä tms. missä koira joutuu käyttämään nenäänsä. Vaikka et innostuisi harrastamaan koirasi kanssa, anna koirasi välillä itse päättää, minne se haluaa mennä jotain mielenkiintoista hajua seuraten. Tämän voi tehdä myös siten, että koirasi on hihnassa. Jos sinulla on oma auto, käy koirasi kanssa metsälenkeillä. Jätä auton viereen tai sisälle autoon lihapullia, nakkeja tai muuta sellaista, mistä koirasi pitää. Anna koirasi johdattaa sinut takaisin auton luo. Kun koirasi löytää auton, se saa palkkion. Tee ensin lyhyitä lenkkejä, jotta koirasi saa onnistumisen kokemuksia. Tämän voi tehdä joko siten, että koirasi on irti tai hihnassa.

Opeta koirasi menemään näyttelyhäkkiin. Jos perheessä on useampia koiria, luiden syöminen sujuu ilman riitoja, kun koirat ovat kukin omissa häkeissään. Pidä häkki esillä ovi avonaisena, jolloin koira voi pitää sitä turvapaikkanaan milloin vain. Jos koirasi katoaa, se on helpompi houkutella loukkuun, jos sillä on mukavia muistoja häkistä.

Opeta koirallesi pillillä kutsu

Pillin ääni kuuluu metsässä huomattavasti kauemmas kuin ihmisen ääni. Moni koira olisi saatu heti takaisin, jos omistajalla olisi ollut koirapilli. Opeta koiralle luoksetulo pillin avulla näin: Jos koirasi osaa jo TÄNNE–käskyn, kutsu koira luoksesi. Kun koira on jo tulossa luoksesi, vihellä pilliin ja palkitse namilla. Toista monta kertaa. Jos pidät koiraa metsässä irti, kutsu koira lenkin aikana monta kertaa luoksesi pillillä ja palkitse. Näin koira ei yhdistä kiinniottamista pillin vihellykseen. Koska on todennäköistä, että pilli välillä unohtuu kotiin, opeta koiralle myös TÄNNE–käsky ja viheltämällä kutsuminen. Käytä metsästyskoirilla tutkapantaa.

Jos pelkäät koirasi karkaavan riistan perään, pidä koirasi kiinni. Vaikka pitäisit koiraasi aina kiinni, kannattaa luoksekutsu silti opettaa kunnolla. Koira saattaa karata vahingossa oven raosta tai auton takakontista. Varsinkin jos perheessä on useampia koiria, kannattaa koirat opettaa ulvomaan. Ruotsalainen ongelmakoirakouluttaja Anders Hallgren on saanut kerran juuri metsään kadonneen koiran takaisin ulvomalla yhdessä koiran omistajan kanssa. Ulvominen on luoksekutsu oman lauman jäsenille, mutta samalla sillä ilmoitetaan omasta reviiristä vieraille laumoille. Tästä syystä vain omistajan kannattaa ulvoa koiraansa takaisin.

Laita koirasi valjailla kiinni turvavöihin

Lapinkoiran omistaja vei koiransa hoitoon bussilla. Koirahoitolan omistaja tuli ystävällisesti hakemaan koiran hoitolaan pakettiautollaan bussipysäkiltä. Mutta kun hän avasi auton sivuoven, koira karkasi. Etsijäkoiran ja ilmoittelun ansiosta koira saatiin takaisin omistajalleen sen oltua kateissa 12 vuorokautta.

Jos kuljetat hoitoon tulevaa tai juuri ostamaasi aikuista koiraa, laita koira takapenkille turvavöillä kiinni myös farmariautossa ja pakettiautossa. Ei siis kannata laittaa vierasta koiraa farmariauton takakonttiin, sillä se voi helposti karata sieltä takaluukkua avattaessa.

On vaarallista kuljettaa koiraa autossa, jos se ei ole kiinni turvavöissä tai verkon takana farmariautossa. Äkkijarrutuksessa tai nokkakolarissa koira jatkaa liikettään fysiikan lakien mukaan, jolloin sekä koiran että autossa olevien ihmisten henki on vaarassa. Irrallaan oleva koira voi aiheuttaa muitakin vaaratilanteita. Walesin springerspanieli pelästyi automatkalla ja hyppäsi omistajansa syliin turvaan. Omistaja pelästyi vähintään yhtä paljon, sillä hän ajoi autoa 90 kilometrin tuntivauhdilla koiran hypätessä hänen syliinsä. Myös cockerspanielin pentu pelästytti omistajansa mentyään jarrupolkimen alle nukkumaan. Yleensä se nukkui aivan tyytyväisenä penkin alla.

Katalonianpaimenkoiran omistaja muistaa auton ohittaneen hänet lumipyryssä. Tämän jälkeen näkyvyys katosi, ja hän muistaa nähneensä autonsa tuulilasissa tanssivia lumihiutaleita. Hänen seuraava muistikuvansa on hänen koiransa haukkumassa hillittömästi ja poliisi, joka yritti tulla hänen autoonsa. Kun omistaja heräsi ja pyysi koiraa hiljenemään, se rauhoittui, ja omistaja saatiin vietyä sairaalaan. Jos omistaja ei olisi tullut tajuihinsa, poliisi olisi joutunut ampumaan koiran, jotta tajuton omistaja olisi saatu sairaalaan.

Älä vie koiraasi katsomaan uudenvuodenraketteja

Jacrusselinterrierin pentu pelästyi omalla pihallaan uudenvuodenraketteja Espoossa ja juoksi karkuun. Etsijäkoiran ja tehokkaan ilmoittelun ansioista koira saatiin takaisin muutaman päivän kuluttua.

On valitettavaa, että ihmiset eivät noudata niitä aikoja, milloin raketteja saa ampua (uudenvuoden aatosta kello 18.00 alkaen seuraavaan aamuun kello kuuteen saakka). Myös paukkuarat koirat on pissatettava uutena vuotena. Tällöin omistajan pitäisi voida luottaa siihen, että raketteja ei ammuta ennen kello 18.00. Paukkuaran belgianpaimenkoiran omistaja lähti pissattamaan koiraansa puoli viideltä iltapäivällä, kun joku malttamaton uudenvuodenjuhlija ampui raketin. Koira pelästyi, veti päänsä pannasta läpi ja katosi 30 asteen pakkaseen. Koira saatiin takaisin muutaman päivän päästä tehokkaan ilmoittelun ansiosta.

Päivä ennen uudenvuodenaattoa länsigöötanmaanpystykorva pelästyi uudenvuodenraketteja, hyppäsi aidan yli ja pakeni. Perheen toisen koiran ja etsijäkoiran jäljestyksen perusteella koira paikallistettiin kahden vuorokauden päästä. Omistaja vei metsään ruokaa, tutun hajun ja käveli metsästä kotiin tehden koiralleen hajureitin kotiin. Koira palasi kotiin oltuaan kateissa yhteensä 4 vuorokautta. Yhtä onnellisesti ei käynyt lohjalaiselle paukkuaralle länsigöötanmaanpystykorvalle, joka pelästyi illalla viideltä uudenvuodenrakettia. Se säntäsi moottoritielle, jäi auton alle ja kuoli.

Jos hankit itsellesi koiran, älä hae sitä kotiisi juuri ennen uutta vuotta tai uutena vuotena. Karkaamisriski on tällöin turhan suuri; eikä uuteen paikkaan tulo muutenkaan tunnu mukavalle rakettien räiskeessä. Malta odottaa muutama päivä uuden vuoden jälkeen, jotta rakettien räiske hiljenee, ennen kuin tuot uuden koiran kotiin. Näin koira saa hyvän alun uudessa kodissa.

Älä jätä koiraa kaupan ulkopuolelle

Kaupan eteen sidottuja koiria varastetaan jonkun verran. Huolehdi siitä, että koirallasi on tatuointi tai mikrosiru. Näin omistajan on varkaustapauksen yhteydessä mahdollista todistaa omistavansa oma koiransa. Löytöeläinten vastaanottoon tuodut koirat on myös helpompi tunnistaa, jos koiralla on tatuointi tai mikrosiru. Laita valjaisiin tai pantaan puhelinnumerosi, jotta koiran kiinniottanut ihminen tietää, minne ottaa yhteyttä. Kaikki ihmiset eivät tiedä, mitä tehdä, kun näkevät irrallaan juoksevan koiran. Osa tällaisista ihmisistä päästää koiran irti, jos ei löydä puhelinnumeroa pannasta tai valjaista.

Älä päästä uutta aikuista koiraa heti irti

Jos hankit itsellesi aikuisen koiran, älä päästä koiraa irti, ennen kuin se on varmuudella kotiutunut. Tämän artikkelin kirjoittajan koiralaumaan tuli 1,5–vuotias lancashire heeler. Koska artikkelin kirjoittajalla oli tässä vaiheessa 10 vuoden ajalta kokemusta lukuisten koirien etsimisestä, hän harjoitteli namin avulla luoksetuloa aidatulla alueella. Mukana oli lihapullia ja kännykkä. Jos koira ei olisi tullut luokse lihapullienkaan avulla, olisi ollut mahdollisuus soittaa edelliselle omistajalle ja pyytää häntä ottamaan koira kiinni. Vasta koiran oltua uudessa kodissaan kaksi viikkoa, se pääsi juoksemaan metsässä vapaana. Tällöin luoksetulo oli harjoiteltu jo niin hyvin, että koira oli varmuudella omistajan hallinnassa. On muistettava, että tämä koira on paimenkoira, ja että moni metsästyskoira ei näin lyhyen koulutuksen jälkeen vielä tule luotettavasti luokse, jos nenän kohdalle sattuu tuore riistanjälki.

Marja Huovila

 

 
© Copyright Veikkolan Koirakerho 2009 Design by Studio Obra, Platform by NettiSite