Uusia, alkavia kursseja!Talven agikaudelle 2010-2011 on vielä tilaa. Lämmin agilityhalli sijaitsee Veikkolan teollisuusalueella. Kausi alkaa lokakuussa ja jatkuu huhtikuun loppuun. Heli Baric ohjaa lauantaisin klo. 10-12 kaksi treeniryhmää, kummassakin on vielä tilaa. Maanantaille on varattu kaksi tuntia itsenäistä treenaamista varten (klo. 18-20), näilläkin tunneilla on vielä tilaa. Kysy lisää pirita.glumerus@rokki.net
Räyhääkö koirasi remmissä tai stressaantuuko se muuten kohdatessaan toisia koiria?
Ohituskurssilla opetellaan hallituissa olosuhteissa uusi käyttäytymismalli ohitustilanteisiin.
Kurssilla käydään läpi epätoivotun käyttäytymisen syitä, erilaisia puuttumiskeinoja sekä valitaan kullekin
koirakolle sopiva uusi ohitustapa. Valittua ohitustapaa harjoitellaan kurssilla erilaisten ohitettavien koirien kanssa. Ensin harjoitellaan koulutuskentän tuntumassa ja sitten siirrytään lenkkireitille normaalin arkiliikenteen pariin.
Koulutuskertoja on kaksi, yhden kerran pituus on 1,5 tuntia. Koulutuksen hinta on 45€ tai 30€ mikäli
kurssilla on enemmän kuin kuusi koirakkoa.
Tapaamispaikka kaarihallit. Mukaan namia/ lelu sekä nälkäinen koira. Ensimmäisellä kerralla
käytetään alusta n. 15-20 minuuttia asian käsittelyyn teoriassa. Koiran esittelyn (keskity ohituskäyttäytymiseen) voi lähettää etukäteen kouluttajalle helena.prepula@gmail.com
I ryhmä 21.9. ja 28.9.2010 klo 17.30-19
II ryhmä 23.9. ja 30.9.2010
Sitovat ilmoittautumiset: hannele.suikkanen@kirkkonummi.fi
SYKSYN ALKAVAT TOKOKURSSIT
ALO-AVO (kilpailevat tai kilpailuihin menossa) toko maanantaisin 6.9 alkaen klo 18.00 (6.9, 13.9, 20.9, 27.9, 4.10). Kurssikertoja on 5 ja hinta noin 50-60€.Kurssi järjestetään Veikkolan Kaarihalleilla ulkona. Vetäjänä toimii Katja Tamminen. Lisätietoja kouluttajasta www.speakingbark.com
TOKON ALKEET (TÄYNNÄ) maanantaisin 6.9 alkaen klo 19.00 Kaarihalleilla. Kurssikertoja 5 ja hinta noin 50-60 €. Vetäjänä toimii Katja Tamminen. Lisätietoja kouluttajasta www.speakingbark.com.
Peruutuspaikkoja voi kysellä!
Ilmoittautumiset ja lisätiedot hannele.suikkanen@kirkkonummi.fi
PK-HAKU
Henkilöetsintä kurssi Veikkolassa. Kurssi perjantaisin 27.8., 3.9. ja 17.9. kunakin kaksi tuntia kerrallaan, alkaen klo 17.30. Kurssikertoja on kolme. Hinta 50€/koira. Vetäjänä toimii Helena Prepula. Ilmoittautumiset Hannelelle hannele.suikkanen@kirkkonummi.fi
TEHOKURSSI PK-JÄLJESTÄ KAIKENTASOISILLE KOIRAKOILLE
Sopii myös jälkeä harrastaneillekin, jotka haluavat varmistaa treenaavansa oikeita asioita. Kokoonnumme torstaisin 19.8., 26.8. ja 2.9. kunakin kaksi tuntia kerrallaan,
alkaen klo 17.30. Kurssin vetäjänä toimii Helena Prepula. Kurssikertoja 3. Hinta 50 €/koira. Ilmoittautumiset Hannelelle hannele.suikkanen@kirkkonummi.fi
KOIRAETSINNÄN ALKEISKURSSI
Kurssiin kuuluu
* infotilaisuus Veikkolan kylätalolla
(+ kahvit)
* koiraetsintään tutustuminen
* 5 ohjattua harjoitusta
* 1 omatoiminen raportoitu harjoitus
* kansio, jossa infopaketti koiraetsinnästä
* suunnistusharjoitus
* jokaisen harjoituksen jälkeen loppuinfo kahveineen
* kurssimuki
Kurssin jälkeen pääsee mukaan harjoitusrinkiin.
Hinta 50 €
Kaikenrotuiset koirat ovat tervetulleita, myös monirotuiset.
Suositeltavaa on, että koira ei ole harrastanut muuta nenänkäyttölajia. Koiran ei tarvitse osata mitään ennestään. Koirat ovat kiinni harjoituksissa, joten arat ja karkaavaiset koirat ovat myös tervetulleita mukaan.
Kurssille otetaan 4 koirakkoa. Alkuinfo Veikkolan kylätalolla keskiviikkona 25.8. kello 18.30.
Treeniajat sovitaan infotilaisuudessa.
KOIRAETSINNÄN JATKOKURSSI
Pääsyvaatimus: Koiraetsinnän alkeiskurssi käyty
* Alkuinfo
* 5 ohjattua harjoitusta loppupalavereineen ja kahveineen
* suunnistusharjoitus
* treenit harjoitusringissä jatkuvat
Hinta: 35 €
Kurssille otetaan 4 koirakkoa.
Alkuinfo Veikkolan kylätalolla keskiviikkona 25.8. kello 18.30. Treeniajat sovitaan infotilaisuudessa.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset (sekä alkeis- että jatkokurssi)
Marja Huovila
marja.huovila@kolumbus.fi
0400 228 213
LAPSI & KOIRA -KURSSI / KERHOTOIMINTAA!
Olemme aloittelemassa Vekoralle lapsille suuntautuvaa kurssimuotoista koirakerhotoimintaa.
Meillä oli lyhyt ”pilottikurssi” viime syksynä, mutta nyt olisi tarkoitus järjestää lapsille ja nuorille ympärivuotista koirien kanssa puuhastelua.
Kaikki halukkaat lapset ja nuoret, vanhempineen, tervetuloa yhdessä mukaan suunnittelemaan
Veikkolan kylätalolle ma 23.8.2010. Tilaisuus alkaa klo 18.30. Kouluttajana Tiina Lilja / Koiraurheilukeskus Lily's. Lapsi & Koira -Kurssi/ Kerhotoiminta, suunnittelu ilta ilman koiria.
Kahvi / mehu tarjoilu!
Ilmoittautumiset: Merja Ahtola 050 587 9629
merja.ahtola@gmail.com
PENTUKURSSI VEIKKOLAN KAARIHALLEILLA maanantaisin 30.8.2010 alkaen klo 18.30. TÄYNNÄ!!
Kurssille otetaan 8 koirakkoa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssilla käsitellään mm. seuraavia asioita: luoksepäästävyys, katsekontakti, hihnassa kulkeminen, oikea-aikainen palkitseminen, leikkiminen, kieltäminen, luoksetulo, istuminen, maahanmeno ja aktivointi sekä lisäksi alkeita paikallaoloon ja seuraamiseen.
Ensimmäinen kurssikerta pidetään Kaarihalleilla ILMAN KOIRIA (koirat voivat olla mukana jos ovat autossa, lopussa voidaan ottaa koirat hetkeksi kentälle). Kurssin ohjaajana toimii (toko- ja pk-koulutusohjaaja) Henriikka Havukunnas.
Kurssi on tarkoitettu pääasiassa alle 1-vuotiaille koirille, mutta kaikki pennunmieliset ovat tervetulleita. Tarkistathan, että koirasi rokotukset ovat kunnossa.
Kurssikertoja on 6 kpl ja kurssin hinta on 40 €. Veikkolan koirakerhon tilinumero on OP 529745-223220 ja viite pentukurssi sekä osallistujan nimi. Kuitti maksetusta kurssimaksusta näytetään kouluttajalle ensimmäiselläkoulutuskerralla. Kurssikerrat pidetään ulkona säällä kuin säällä.
Ilmoittautumiset sähköpostilla: henriikka.havukunnas@gmail.com, tiedustelut & lisätiedot ennen 13.8.(miel. klo 15-22 numerosta 0400 940 817/Henriikka). Ilmoittautumiset ja lisätiedot ajalla 13.8.-27.8 Hannele tel. 050 564 8283 (Henriikka ulkomailla)
PENTUKURSSI
Terhin pentukurssi tiistaisin 7.9 alkaen klo 19.00 Veikkolan Kaarihalleilla. Kurssille otetaan 8 koirakkoa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ensimmäinen kerta pidetään ILMAN KOIRIA. Kurssilla käydään läpi mm. seuraavia asioita: luoksepäästävyys, katsekontakti, hihnassa kulkeminen, oikea-aikainen palkitseminen, luoksetulo ja aktivointi.
Kurssi on tarkoitettu alle 1-vuotiaille koirille, mutta kaikki pennunmieliset ovat tervetulleita. Kurssi on tarkoitettu Veikkolan koirakerhon jäsenille. Jäseneksi pääsee www.vekora.net sivujen kautta täyttämällä jäsenhakemuslomakkeen. Tarkistathan, että koirasi rokotukset ovat kunnossa.
Kurssikertoja on 6 kpl ja kurssin hinta on 40 €. Veikkolan koirakerhon tilinumero on OP 529745-223220 ja viite pentukurssi sekä osallistujan nimi. Kuitti maksetusta kurssimaksusta näytetään kouluttajalle ensimmäisellä koulutuskerralla. Kurssikerrat pidetään ulkona säällä kuin säällä.
Ilmoittautumiset: Hannele tel. 0505648283. Sähköposti hannele.suikkanen@kirkkonummi.fi
TOKOKURSSIT
30.8 alkaa ensimmäinen pentukurssi, vetäjänä Henriikka Havukunnas
7.9 alkaa toinen pentukurssi, vetäjänä Terhi Räsänen. 40 € 6 kertaa.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset Hannelelle sähköpostitse hannele.suikkanen@kirkkonummi.fi
ARKITOTTIS
31.8 alkaen, vaihtuvat vetäjät, ilmainen.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset Hannelelle sähköpostitse hannele.suikkanen@kirkkonummi.fi
BH-KOKEESEEN (KÄYTTÄYTYMISKOE) VALMISTAVA KURSSI
Helena Prepula vetää BH-kokeeseen valmistavan kurssin alkaen keskiviikkoisin 11.8 klo 18.00 Kaarihalleilla. Kurssilla käydään läpi kokeen tottelevaisuus- ja kaupunkiosuus. Treenit painottuvat kuitenkin
tottelevaisuuteen ja koirakot saavat yhteisten treenikertojen ohella "kotiläksyjä" tasonsa ja edistymisensä mukaan. Kurssi on tarkoitettu koirakoille, jotka suunnittelevat tulevaisuudessa osallistuvansa BH-kokeeseen.Kurssille otetaan 8 koirakkoa. Kurssikertoja on 6kpl ja hinta on noin 60 € (riippuen lopullisesta osallistujamäärästä.
http://www.palveluskoiraliitto.fi/kayttaytymiskoe.html
Lisätietoja ja ilmoittautumiset Hannelelle sähköpostitse hannele.suikkanen@kirkkonummi.fi.
Toko suunnitteilla ALo ja alkeet
TOKON VALMENNUSPÄIVÄ VEIKKOLASSA lauantaina 30.10 noin klo 9.30–15.30
Tokopäivän kouluttajina toimivat Riitta Jantunen-Korri ja Pekka Korri (kennel Tending), jotka ovat kisanneet useilla eri koirilla arvokisatasolla tokossa ja pk-puolella. Valmennuspäivän ajatuksena on koirakkokohtaisesti parantaa liiketekniikkaa toko/tottisliikkeisiin ja hakea mahdollisimman sopivaa viretilaa ja palkkausta jokaiselle koiralle. Teoriaosuudella jutellaan koiran motivoinnista ja kuinka rakennetaan kisavarma koira kilpailutilanteeseen. Koirakohtaiset harjoitukset pidetään ulkona ja teoria osuus sisällä. Tokoilijoita kouluttaa Riitta Jantunen-Korri ja pk-puolen kouluttajana toimii Pekka Korri.
Päivän hinnaksi tulee noin 40–45€. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Hannelelle sähköpostitse hannele.suikkanen@kirkkonummi.fi
AGILITY
Tervetuloa agilityn alkeiskurssille. Kurssi alkaa maanantaina 2.8.2010 klo 18-19. Kurssi pitää sisällään seitsemän treenikertaa, viimeinen kerta on maanantaina 13.9.2010. Kurssi pidetään Navalan agilitykentällä, tarkemmat tiedot kentän sijainnista löytyvät Vekoran nettisivuilta kohdasta"missä tapahtuu". Kurssille mahtuu kuusi koirakkoa. Kurssin hinta on 35e ja sen vetää Mirja Ovitz. Ilmoittautumiset spostilla Piritalle osoitteeseen pirita.glumerus@rokki.net viimeistään 26.7.2010.
VAPAAT HARJOITTELUVUOROT!
Kaarihallien edusta on varattu vapaata tottelevaisuusharjoittelua varten huhtikuusta alkaen maanantaisin klo 19.00–20.00 ja keskiviikkoisin klo 19.00–20.00. Paikalla ei ole tällöin ohjattua koulutusta, mutta neuvoja ja vinkkejä voi kysyä muilta tottistelijoilta!
Jokaisen velvollisuus on korjata koiransa jätökset asfaltilta sekä nurmikolta! Tämä on edellytyksenä, että saamme treenata alueella. Juoksuisen nartun kanssa harjoitteluihin ei saa osallistua. Muistathan ottaa huomioon muut treenaajat ja antaa kaikille harjoittelurauhan. Alueen ojat eivät ole parhaita pissatuspaikkoja, koska niissä on nähty kesällä kyitä.
Tervetuloa mukaan treenaamaan!
HUOM! Harjoitukset on tarkoitettu ainoastaan Vekoran jäsenille.
Lisätiedot: Hannele Suikkanen, hannele.suikkanen@kirkkonummi.fi
Muistathan tarkistaa, että koirasi rokotukset ovat kunnossa, ennen kuin osallistut kursseille.
Haemme jatkuvasti mukaan toimintaamme uusia agility-, toko- ja pk-lajien ohjaajia.
Mikäli olet harrastanut koirasi kanssa aktiivisesti kyseisiä lajeja ja olet kiinnostunut kouluttamisesta, ota rohkeasti yhteyttä.
Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme!
Veikkolan koirakerho: veikkolan.koirakerho @ gmail.com
|